TT Sähköpalvelu OY

TT Sähköpalvelu Oy on Teemu Koskelinin ja Teuvo Blombergin 2009 perustama yritys. Metsäliitto lopetti silloin toimintansa Iisalmessa ja siellä yhdessä sähkötöitä tehneet Teemu ja Teuvo perustivat TT Sähköpalvelu Oy:n. Lisäväkeä palkattiin jo seuraavana vuonna. Helmikuussa 2016 yritys osti Data Group Kiuruveden toiminnan. Kaupan mukana yritykseen tuli kaksi uutta osaajaa joista toinen, Juha Tossavainen, vastaa myös yrityksen pyörittämisestä yhdessä Teemun (Ruotsalainen) ja Teuvon kanssa. Yrityksessä ei tuijoteta kelloa turhan tarkkaan. Tarvittaessa ollaan keskellä yötäkin esimerkiksi myrskytuhojen jälkiä setvimässä.

TT Sähköpalvelu tarjoaa sähkötöitä monipuolisesti kaikenlaisille asiakkaille, käytännössä siis mummonmökeistä teollisuuteen. Teollisuussähkötöistä yrityksessä on vuosikymmenien kokemus ja sitä osaamista on tuotu myös maatalouden piiriin.

Saneerausta ja uudisrakentamista on tehty niin yksityisille kuin kunnillekin, joten TT Sähköpalvelun puoleen voi kääntyä asiassa kuin asiassa. Palveluihin on lisätty myös kameravalvontaratkaisut.


"Mummonmökistä teollisuuteen vahvalla ammattitaidolla”

Lue lisää palveluistamme.

Ota rohkeasti yhteyttä. Me keksimme ratkaisun.

TT Sähköpalvelu FacebookLuotettava Kumppani